Luin tänään aamulla Leena Virtasen arvostelun Netflixiin perjantaina ilmestyneestä Wet Hot American Summer -tv-sarjasta. En ollut lainkaan yllättynyt siitä, ettei Virtanen sarjasta juuri välittänyt. Virtasen tekstejä jonkun verran lukeneena tiesin, ettei sarjan huumori häneen uppoa.

Mutta se yllätti, että Virtanen kirjoittaa sarjasta niin asenteellisesti, että sekä faktat että tulkinnat heittävät villisti häränpyllyä. Jo avauskappaleen väite tahattomasta huonoudesta on hyvin kummallinen. Elokuva, johon tarkoituksella ollaan palkattu rooleihinsa yli-ikäisiä näyttelijöitä, ja joka siten jo tietoisesti kommentoi teinielokuvien kliseitä, todistaa sen, että ”huonous” on nimenomaan tarkoituksellista ja siten peräti osoittelevaa. Samoin se lähtökohta, että 14 vuotta myöhemmin tehty sarja, jossa samat näyttelijät näyttelevät hahmojaan ennen elokuvan tapahtumia, on aika vahva signaali siihen suuntaan, ettei tekijöitä voi tahattomasta kökköydestä syyttää. Väite kuvastaa sitä, ettei Virtanen kykene näkemään kulttisuosioon muuta syytä, eikä ole suostunut tutkimaan elokuvan nykysuosiota yhtään.

Myöhemmin Virtanen tosin osoittaa, että on täysin hukassa elokuvan ja sarjan genrestäkin. Hän lähtee vertailemaan sitä teineille suunnattuihin komedioihin ja sarjoihin. Mm. pippelihuumorin vanhanaikaisuutta verrataan Gleehin (-hen?). Samoin veikkailu sarjan näyttelijöiden tunnettuudesta teinien keskuudessa viittaa siihen, että tekijöiden tarkoituksellinen parodisuus on mennyt ohi ja reippaasti. Kertooko se asenteesta vai genren täydellisestä tietämättömyydestä, sitä voi vain spekuloida.

Sitten päästäänkin kappaleeseen, joka osoittaa, ettei Virtasella myöskään ole hajua siitä, mitä Hollywoodissa tapahtuu. Hän kirjoittaa nimittäin näin:

”Uudessa sarjassa olisi ehkä vieläkin enemmän vitsiä, jos näyttelijöistä olisi tullut sittemmin suuria nimiä, mutta heistä vain Bradley Cooper on noussut ykköskaartiin.

Muitakin tunnetaan elokuva- ja tv-rooleista, kuten Amy Poehler ja Elizabeth Banks, mutta tähtiainesta ei ollut muissa kuin Cooperissa, eikä sitäkään Wet Hot American Summer -roolin perusteella olisi arvannut.”

Kyllä, Cooper toki on Oscar-ehdokkuuksineen ja seurapiiristatuksineen sarjan suurin tähti. Mutta on melko vahvaa vähättelyä sanoa, ettei viime vuosien suosituimpiin komediasarjoihin kuuluneen Parks & Recreationin päätähti Poehlerissa olisi tähtiainesta. Varsinkin kun hän on Tina Feyn kanssa emännöinyt Golden Globe -gaalan. Kolmesti. Samoin Banksin statusta vähätellään todella vahvasti. Hänkin on ihan lähivuosina ollut suht isoissa rooleissa sellaisissa pikkuhiteissä kuin Nälkäpeli ja Pitch Perfect. Puhumattakaan jälkimmäisen jatko-osan ohjaamisesta.

Mutta kaikista älyttömintä on Paul Ruddin täydellinen sivuuttaminen. Rudd on ollut jo vuosia Hollywoodin kultapoju, jolta tosin isot omat hitit ovat puuttuneet. Silti hän on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa komediatähtenä, mikä ei ole voinut jäädä huomaamatta keneltäkään, joka on vähänkään seurannut amerikkalaisen elokuvan tapahtumia tällä vuosisadalla. Niin ja onhan hän viimeisimmän Marvel-elokuvan pääosatähti ja jonka nimeen voi törmätä isoilla fonteilla Helsingin katukuvassakin. Mutta ei hänessä varmaan ole tähtiainesta.

Eli Leena Virtanen, tee jatkossa kotiläksysi. Jos sarja tai elokuva on sinusta huono, niin pienellä selvityksellä voi saada edes faktat kuntoon. Vielä kun vähän tutkisi aihetta, niin voisi saada tulkintaankin uusia avaimia, mitkä ehkä johdattelevat oikeaan suuntaan.

Mutta hyvä että sentään Parade’s Endistä pidit.