Oscarit ja veikkauskilpailuni palkinnot jaettiin jo viikko sitten, joten olen auttamattomasti postaukseni kanssa myöhässä. Pahoittelut siitä. Silti palaan aiheeseen ns. mildly interesting -kulmalla.

Tässä vaiheessa muuten onnittelut voittajille, joita oli kolme! Tosin vain yhden palkitsin ja hän on jo palkintonsa vastaanottanut.

Vasta tänä vuonna tajusin, että veikkauksistanihan saa lievästi kiintoisaa dataa kaivettua pihalle. Ensimmäinen datajournalistinen hetkeni olikin Twitterissä, kun laskin veikkauksista, mitkä ja ketkä olisivat voittajia, jos veikkaukset olisivatkin ääniä. Viimeisiä veikkauksia ei toki ollut vielä tullut siinä vaiheessa, mutta tilanne ei ratkaisevasti lopullisilla veikkauksilla olisi muuttunut.

Tässä postauksessa listaan voittajat ja kuinka moni veikkaajista sai kyseisen kategorian oikein. Tänä vuonna kun toiseksi suurimmasta osallistujamäärästä huolimatta voitto tuli pienimmällä määrällä oikein veikattuja kategorioita. Minään aiempana vuonna voitto ei ole irronnut alle 20 oikealla kategorialla. Tänä vuonna voittoon tarvittiin 19 oikein.

Alla siis voittajat ja oikein veikanneiden määrä:

Paras elokuva: Birdman (12/35)
Paras ohjaus: Alejandro Gonzáles Iñárritu – Birdman (11/35)
Paras miespääosa: Eddie Redmayne – Kaiken teoria (13/35)
Paras naispääosa: Julianne Moore – Still Alice (27/35)
Paras miessivuosa: JK Simmons – Whiplash (30/35)
Paras naissivuosa: Patricia Arquette – Boyhood (32/25)
Paras alkuperäinen käsikirjoitus: Nicolás Giacobone, Alexander Dinelaris Jr. ja Armando Bo – Birdman (12/35)
Paras sovitettu käsikirjoitus: Graham Moore – The Imitation Game (10/35)
Paras animaatio: Big Hero 6 (8/35)
Paras vieraskielinen elokuva: Ida (22/35)
Paras dokumentti: CitizenFour (20/35)
Paras lyhytdokumentti: Crisis Hotline: Veterans Press 1 (10/35)
Paras lyhytelokuva: The Phone Call (20/35)
Paras lyhytanimaatio: The Feast (14/35)
Paras musiikki: Alexandre Desplat – The Grand Budapest Hotel (12/35)
Paras kappale: Glory (Common ja John Legend) – Selma (19/35)
Paras äänileikkaus: Alan Robert Murray ja Bub Asman – American Sniper (17/35)
Paras äänimiksaus: Craig Mann, Ben Wilkins ja Thomas Curley – Whiplash (15/35)
Paras lavastus: Adam Stockhausen ja Anna Pinnock – The Grand Budapest Hotel (29/35)
Paras leikkaus: Tom Cross – Whiplash (7/35)
Paras kuvaus: Emmanuel Lubezki – Birdman (23/25)
Paras maskeeraus ja hiukset: Frances Hannon ja Mark Coulier – The Grand Budapest Hotel (22/35)
Paras puvustus: Milena Canonero – The Grand Budapest Hotel (27/35)
Parhaat erikoistehosteet: Paul Franklin, Andrew Lockley, Ian Hunter ja Scott Fisher – Interstellar (20/35)

Vielä loppuun yksi fakta, joka ei tilastoista selviä: kukaan veikkaajista ei veikannut Birdmanin vievän parhaan elokuvan ja ohjaajan tuplaa, vaikka sinänsä merkit olivat ilmassa. Kaikki veikkaajat myös olettivat Boyhoodin olevan illan suurimpien voittajien joukossa. Näin ei käynyt, voisin jopa sanoa että valitettavasti.

Näihin lievästi kiinnostaviin tilastoihin ja tunnelmiin on hyvä päättää. Ensi vuoteen!