Avainsanat
Tarkoitukseni oli alunperin verrata kahta romanttista draamakomediaa toisiinsa, koska molempien pääosassa on Anne Hathaway. Kysymys miksi olen katsonut nämä elokuvat on ihan relevantti, mutta en siihen vastaa. Ihmisillä on joskus heikkoja hetkiä.
Sinä päivänä on siis David Nichollsin romaani, jonka filmatisoinnista vastaa Lone Scherfig. Kirja ja elokuva kertovat tarinan Emmasta (Anne Hathaway) ja Dexteristä (Jim Sturgess), jotka valmistujaispäivänään, 15. heinäkuuta 1988, päätyvät saman peiton alle. Tästä lähtökohdasta seuraamme Emman ja Dexin elämää reilun kahdenkymmenen vuoden ajan 15. heinäkuuta.
Emma ja Dexter ovat toistensa täydellisiä vastakohtia: Emma on hillitty ja ujo maalaistyttö ja Dex on itsevarma ja arrogantti rikas kaupunkilaispoika. Näiden vastakohtien varaan kirja rakentuu hienosti, kumminkin kasvattaen hahmoista uskottavia ja monipuolisia, koska molemmat hahmot kokevat elämän eri laskut ja nousut niin yhdessä kuin erikseen. Eri aikakausien tunnelmatkin oli kuvattu upeasti.
Elokuva ei onnistu missään, mikä kirjassa on onnistunutta. En tiedä mitä Nicholls on ajatellut käsikirjoittaessaan elokuvaversion, vai onko tuotantoyhtiöltä tai Scherfigiltä tullut käsky tiivistää kirja mahdollisimman lyhyeen, mutta tiivistäminen on tehnyt elokuvasta todella pinnallisen. Hahmot jäävät vain karikatyyreiksi ja useat kirjan tapahtumista jäävät vain maininnan tasolle. Kumpikaan päähahmoista ei pääse kasvamaan oikein miksikään, koska heille ei jätetä aikaa tai mahdollisuutta kasvaa alkuasetelmaa pidemmälle. Homma ei jää Hathawaysta tai Sturgessista kiinni, molemmat ovat rooleissaan kelvollisia, mutta kun käsikirjoitus vuotaa kuin seula, niin näyttelijät eivät pysty tekemään asialle yhtään mitään.
Joudun myös ihmettelemään, että miten hyvän ja elämänmakuisen An Educationin ohjannut Scherfig on suostunut elokuvan ohjaajaksi. Näin pinnalliset hutut pitäisi jättää romcomeja liukuhihnalta suoltaville nobodeille. Olisi luullut, että Scherfig pystyisi antamaan tarinalle tilaa hengittää ja kasvattamaan elokuvasta muutakin kuin pinnallista kirjan tapahtumien toistoa, jossa ei ole tunnetta nimeksikään.
Sinä päivänä ei siis ole millään tasolla hyvä elokuva. Siitä tulee mieleen kirjojen lyhennelmät yhteen lauseeseen: juoni ja päätapahtumat tulee ilmi, mutta kaikki mikä tapahtuu pinnan alla jää mysteeriksi. Harmi, että Scherfig menee lokaamaan nimeään tähän katastrofiin. Nichollsiltakin olisi odottanut paljon enemmän, kun kerta pääsee omasta kirjastaan kirjoittamaan käsikirjoituksenkin. No onneksi on myös olemassa se elokuva, mihin alunperin halusin tätä verrata. Katsoin siis männä viikolla Love & Other Drugsin, jossa oli tunnetta aivan eri tavalla kuin tässä. Katsokaa ennemmin se. Nyt en loppuvuoteen katso enää mitään, minkä genressä mainitaan sana romanttinen.
Onneksi on Sturgess. Ja musta kuvaus on ajoittain tosi kaunista, ne tv-ohjelmat oli just niin kauheita kuin kirjassakin ja oli kiva katsella Edinburghia, mutta emmäkään ymmärrä miten Shcerfig on tohon lähtenyt. Kirjan perusteella kyllä, mutta kaipa ohjaajan pitäisi jo kässäristä nähdä onko siitä mihinkään? Huoh.
Romkomien ansa on kyllä petollinen! Toisaalta ne on kyllä niin helppoa huttua, että niitä voi katsella ilman aivosolujen rassaamisen pelkoa.
No kun mä en jotenkin osannut iloita edes sellasista pienistä yksityiskohdista, mitkä tuossa oli onnistuneita.
Tai siis ne ei vaan ollu tarpeeksi, että olisi voinut fiilistellä niitä. Sen verran mun pitää kyllä tuota puolustella, kun haukkumiseksi meni, että hirvittävän viihdyttävähän tuo elokuva oli. Vajaa pari tuntia meni ihan siivillä, mutta kun ei elokuvallisesti saanut mitään irti, niin ei tuota seikkaa kovin suureksi plussaksi voi nostaa.