Suomen suurin ja kaunein elokuvafestivaali tekee väistämätöntä saapumistaan ja ensimmäinen merkki siitä on R&A-tabloidin ilmestyminen ilmaisjakeluihin ympäri Helsinkiä. Tabloidin odotuksen suurin syy on tietenkin se, että lehdestä löytyy jo suurin osa festivaalin elokuvista. Vaikka teenkin ohjelmiston varmistuessa virallisemman tärppilistan, niin ajattelin jo nyt poimia herkullisimmat poiminnat ohjelmistosta, joka herättää jo nyt melkoista kiimaa. Ihan kuin se sarjakortti riittäisi mihinkään tänäkään vuonna.

Iho jossa elän


Cannesissa ylistystä kerännyt tuorein Almodovar on tämän vuoden avajaiselokuva. Perusteluiksi kiimalle riittää varmasti vain sana Almodovar.
Drive


Nicolas Winding Refn nappasi Cannesin parhaan ohjaajan pystin Drivella, joka vaikuttaa ennakkoon todelliselta rikoselokuvahelmeltä. Jos Refn on saanut tähän vangittua edes osan Pusher-trilogian raakuudesta, niin voin jo ennakkoon sanoa tämän olevan festivaalien ehdottomia helmiä.
Tyrannosaur


Näyttelijänä paremmin tunnetun Paddy Considinen esikoisohjaus Tyrannosaur on väkivaltainen ja synkkä lähiörakkaustarina, josta ei kumminkaan puutu ymmärrystä ja lämpöä. Elokuva keräsi kunniaa ja mainetta jo Sundancessa, joten odotukset ovat kovat.
NEDS


Kevyt ei ole NEDS:kään. Elokuva sijoittuu 1970-luvun Glasgowhun, jossa lahjakas nuori John ajautuu vähitellen kaduille ja syöksyy väkivallan kierteeseen. Vertaukset 2010-luvun Kellopeli appelsiiniin ovat omiaan nostamaan tämän festivaalien odotetuimpien elokuvien joukkoon.
Tatsumi


Manga-taiteilija Yoshihiro Tatsumin elämään perustuva animaatio vaikuttaa ja näyttää R&A:n animaatiotarjonnan kauneimmalta helmeltä. Animaatio on ehkä vähän kömpelöä, mutta kaikesta huolimatta trailerista sai ammennettua paljon kauneutta irti.
Kätkijät


Onko Studio Ghibliltä tullut ensimmäistäkään huonoa elokuvaa? Aivan. Vaikka Kätkijät ei olekaan Hayao Miyazakin ohjaama, niin animaatiojäljestä näkee jo nyt sen taian, mikä Ghiblin tuotoksissa on aina ollut.
Tilva Ros


Serbialainen nuorisokuvaus kahdesta skeittaavasta kaveruksesta, joiden elämää sekoittaa niin viehättävä Danja, kuin epävarma tulevaisuus kuolevassa kaivoskaupungissa. Traileri näytti virkistävältä yhdistäen niin skeittivideoiden rujon estetiikan kuin perinteisen nuorisokuvauksenkin.
Our Day Will Come

Muistatteko vielä kohua herättäneen musavideon M.I.A:n Born Freelle? Romain Gavras sanoi sen olleen  vasta esimakua hänen esikoiselokuvastaan, joka saa Suomen ensi-iltansa R&A:ssa. Elokuva kertoo siis maailmasta, jossa punatukkaiset ovat vähemmistö, jotka tapetaan surutta. Vincent Cassel on Patrick, joka koulii Remystä väkivaltaisen kapinallisen, joka nousee sortoa vastaan. Jos musavideo onnistui shokeeraamaan, niin elokuva tuskin jättää yhtään kylmemmäksi.

Oslo, 31 August


Joakim Trierin esikoiselokuva Reprise oli muutama vuosi sitten R&A:n ehdottomia helmiä. Nyt mies on siirtynyt porvarisboheemeista kirjailijapiireistä toipuvan narkomaanin sielunmaailmaan. Elokuva on valittu jo nyt kilpailuun Norjan Oscar-ehdokkaasta, joten elokuva on taatusti, jos ei hyvä niin ainakin ajatuksia ja kysymyksiä herättävä. Trailerin viimeinen kuva oli varsinkin aika hämmentävä.
Sleeping Beauty


Tämä ei ole tarina Tuhkimosta ja muutenkin elokuvasta on satumaisuus aika helvetin kaukana. Emily Browning, joka tuli tutuksi keväällä aivan saatanan kauheasta Sucker Punchista, näyttelee Lucya, joka päätyy rahapulan vuoksi tienaamaan lisäansioita huippurikkaiden prostituoituna. Sleeping Beauty viittaakin erääseen seremoniaan, mistä traileri antaa jo kammottavia viitteitä. Julia Leigh’n esikoisohjaus keräsi niin kehuja kuin kauhistelua Cannesissa, enkä usko kohun jäävän vähäiseksi täälläkään.
The Trip


The Trip on jälleen jonkinlainen muotokokeilu ohjaajanero Michael Cunninghamilta. Steve Coogan ja Rob Brydon esittävät itsejään matkalla ympäri Englannin huippuravintoloita. The Trip on elokuvannos (ei se oo sana, mutta käy nyt tähän hätään) BBC:llä viime vuonna esitetystä kuusiosaisesta sarjasta, jota ainakin Pete2ndBest hehkutteli. Saa nähdä, miten toimii lyhennettynä. Ei pitäisi laadun olla ainakaan tekijöistä kiinni.
Tässä siis vasta esimakua ohjelmistosta. En mä niin ilonpilaaja ole, että kaikkia yllätyksiä paljastaisin jo nyt. Muutoksiin kannattaa varautua, mutta yleensä tabloidissa mainituista elokuvista yksikään ei ole lopullisesta ohjelmistosta jäänyt pois. Palaan kumminkin myöhemmin vielä R&A-ohjelmiston pariin niin arvioiden kuin tärppien muodossa. Sitä ennen kannattaa hakea tabloidi käsiinsä ja herättää festivaalikiima  huippuunsa jo hyvissä ajoin.